Nobelisti Jon Fosse (s. 1959) ajattelee samoin. Edes lahjakas taiteilija ei ole erityinen, vaan vain kyvykäs ottamaan vastaan ulkopuolelta, kenties Jumalalta, tulevia viestejä.

Fossen päätyöksi kutsutussa Septologia-kokonaisuudessa (2019-2021), josta on nyt suomennettu keskimmäiset osat, seurataan leskeksi jäänyttä taidemaalari Aslea. Joulu lähestyy ja arki vaikuttaa pyörivän normaalisti. Aslen sisällä on kuitenkin käynnissä murros, jonka ratkaisua kohti kuljetaan.

Hän kantaa huolta samannimisestä kaksoisolennostaan, joka elää toisaalla kärsien alkoholismista ja yksinäisyydestä. Kumpi Asle on oikea? Tai todempi?

Nick Caven mukaan transsendenssi, yliaistillisuus, on mahdollista tavoittaa helpoiten musiikissa, mutta Fosse ehdottaa Septologiassa sen löytyvän myös jokapäiväisyydestä. Hänen katolisuuteen sielunkumppaninsa Alesin takia kääntynyt päähenkilönsä Asle lähestyy omaa transsendenssiään.

FOSSEN KERRONTA virtaa pisteettömänä, eikä sitä ole myöskään jaettu lukuihin. Kuulostaa vaikealta, mutta yksinkertainen kieli muuttuu nopeasti hengittämisen kaltaiseksi:

”Ja traktori kaartaa kulman taakse ja minä ajan perässä kunnes me tulemme maantielle, ensin Åsleik traktorillaan ja sitten minä, ja lunta on satanut kymmenisen senttiä, mutta juuri nyt ei sada lunta, minä ajattelen ja minä ajan muutaman metrin Åsleikin perässä”.

Ja niin edelleen, Katriina Huttusen jälleen moitteettomana suomennoksena.

Aslen kerronta pysyy kuvallisena hänen kutsumuksensa takia, ja hän välittää meille mielessään välkkyviä näkymiä esimerkiksi lapsuudestaan, nuoruudestaan ja yhteydestään Alesiin. Vanhemmiten luopuminen saadusta tuntuu surulliselta, mutta ei sietämättömältä, sillä välttämättömät maalaukset on tehty.

Kieli jää Aslelle toissijaiseksi verrattuna kuviin. Edellinen on puutteellista, jälkimmäinen lähempänä totuutta, jonka mies kiteyttää läsnäoloksi poissaolossa. Hänen omalaatuisessa ajattelussaan Jumalakaan ei ole konkreettisesti paikalla, mutta tämän voi silti tuntea.

Hahmoissa, ei siis pelkästään Aslessa, on hiljaista viisautta. Esimerkiksi naapuri Åsleik ymmärtää Aslea syvästi, vaikka he puhuvat pinnallisia. Ihmiskohtalot toistuvat, sekä epäonniset että onnekkaat, ja elämästä muodostuu siedettävää lähinnä sen luotettavan toisteisuuden takia.

Kuolevaiset, kuten hiljaiset maaseudun asukkaat ja puheliaat kaupungin kauppamiehet, asetetaan samalle viivalle. Heitä lohduttaa ajatus ikuisen elämän mahdollisuudesta.

Asle enimmäkseen viihtyy hiljaisuudessa ja yksin, mutta ahdistus on alkanut vaivata. Hän on ulkopuolinen kaupunki Bergenissä ja kylä Dingjassa. Ne ovat Fosselle rakkaita paikkoja, jotka hän naamioi teoksessaan Bjørgviniksi ja Dylgjaksi.

Septologiassa ei ole kuitenkaan kyse omaelämäkerrallisesta proosasta, vaan erään herkän miehen maallisesta vaelluksesta. Järistyksiä on turha odottaa.

Kyseessä on mietelmä, Asle seuraamassa hänelle syntymälahjana annettua johdatusta. Toteavasti kuvatut asiat, kuten siskon kuolema, juomisen aloittaminen ja pääsy arvostettuun taidekouluun, ovat täynnä ladattua merkitystä.

ROMAANIKOKONAISUUS sijoittuu pitkälti Aslen ajatuksiin.

Niistä avautuu hänen metodinsa tehdä luovaa työtään epäilyn kautta:

”Ja minusta tuntuu ettei minua huvita enää maalata, enkä minä ymmärrä miksi minusta yhtäkkiä tuntuu siltä, koska minä olen aina, pienestä pojasta lähtien, pitänyt maalaamisesta enkä minä ymmärrä tätä, minä ajattelen ja minä ajattelen että vaikka minä en pidäkään siitä kuvasta jossa ne kaksi viivaa risteävät keskenään niin ehkä se sittenkin on hyvä kuva, voi ollakin”.

Kerronta etenee kohti vääjäämätöntä loppua: taivaan porttien avautumista. Niinpä vaikka Fossen toisteinen kirjoitustyyli tuo mieleen Thomas Bernhardin, sisältö muistuttaa hitaudessaan enemmän Volter Kilpeä, jonka Alastalon salissa muun muassa valittiin hartaasti piippua.

Ja kuten W.G. Sebaldilla, menneisyys ja nykyisyys ovat Fossella yhtä todellisia ja aina läsnä. Muistojen konkreettisuus auttaa hänen proosaansa hengittämään.

Fosselaisuus on kiirehtimättömyyttä. Tarvitsemme hiljaisuutta ja rauhaa, ja niitä nobelisti tarjoilee meille tuotannossaan. Hän kirjoittaa samaa tarinaa yhä uudestaan etsien sisäistä totuuttaan, vaikka tietää sen pysyvän tavoittamattomissa.

Septologiasta muodostuu mestariteos.